/join #me (2001)

Avattu viinipullo oli jäänyt puolinaisena pöydälle - unohtunut, suorastaan. Kun ulkona oli pimennyt, valo oli jättänyt jälkeensä sinertävän hämärän, hiljaisuuden lukuun ottamatta pientä rapinaa.

22.34 <Elli> arrian: btw, etkö sä koskaan oo töissä?
22.34 <halbren> haloooo, onx täällä mitään meininkiiii?
22.34 <arrian> Elli: mä teen töitä kotona...
22.35 <Elli> mä en ikinä pystyis tekeen töitä kotoa, mä vaan irccaisin...
22.35 <arrian> niinpä :)

Ei oikeastaan harmittanut, ettei koko päivänä ollut saanut mitään aikaiseksi. Arrian oikaisi jalkansa pöydän alle ja venytteli. Huomenna ehtisi ihan hyvin, ainakin jos jaksaisi nousta ajoissa ylös.

Enemmän otti päähän, että se vain oli tätä koko ajan. Loputtomasti samaa ja niin edespäin. Vaikka - kun ei kerran saanut repäistyä itseään irti, niin mitä syytä oli valittaa? Olihan elämässä tähtihetkensäkin. Niin kuin se, kun onnistui pätemään jonkun silmissä lainaamalla älykkäästi jotain sopivaa klassikkokirjailijaa.

Arrian muisti viinipullon ja kaatoi lasin lähes täyteen. Yötä oli vielä runsaasti edessä, turha yrittääkään nukkua vielä. Hän laittoi levyn soimaan ja vilkaisi, mitä toisella kanavalla oli meneillään.

23.01 <XMan> ja mielettömät ryntäät!!!
23.01 <caro> kukaan nähny hannesta?
23.01 <XMan> ei sellasia muijia ihan joka nurkalla oo
23.01 <XMan> suomessa meinaan

Kauppareissulla oli taas tullut mieleen, että miten ne kaikki kadulla kylki kyljessä kävelevät parit onnistuivatkin näyttämään niin onnellisilta. Näyttelivätkö ne vain? Arrian ei ollut koskaan nähnyt oikean, kestävän onnen saavan alkunsa.

Arrian napsautti selainta ja yritti etsiä mielenkiintoisempaa ajanvietettä. Taas hän tunsi itsensä tirkistelijäksi silmäillessään kaiken maailman kotisivuja, päiväkirjoja ja foorumeja. Aina joskus johonkin saattoi sentään jättää merkin itsestään - merkin joka säilyi ehkä pari päivää tai muutaman viikon.

00.57 <Niamh> Arrian?
00.58 <Niamh> oletko siellä?
00.58 <arrian> joo
00.58 <arrian> tunnenko mä sut?
00.58 <Niamh> ;) et vielä

Arrian pyöritteli ruudun takana silmiään ja yritti muistella. Tietääkseen hän ei ollut viime aikoina tehnyt mitään, mikä olisi voinut levittää mainetta.

Vaan mikäs siinä. Ainahan näitä yritteliäitä löytyi.

01.09 <arrian> noh, kultaseni, mikä saa sut etsimään mua?
01.09 <Niamh> *punastuu* en taida olla kultasi...
01.29 <Niamh> mutta olen kuullut susta
01.10 <arrian> ahaa... keneltä?
01.10 <Niamh> en saa kertoa

Arrian suoristautui tuolillaan. Tämähän alkoi näyttää mielenkiintoisemmalta kuin pitkään aikaan. Tosiaan, joskus touhu oli ollut oikeasti jännittävää, niin että melkein kädet olivat tärisseet. Siitä taisi olla kauan, niin kauan ettei enää kehdannut muistellakaan.

01.23 <Niamh> susta sanotaan että sä et oo ihan tavallinen
01.22 <arrian> mä?
01.22 <arrian> olenhan mä tietysti epätavallisen komee ja älykäs
00.22 <Niamh> epäilemättä
00.21 <arrian> vaan mitä _sä_ haluat musta?
00.21 <arrian> sitä samaa kun kaikki muutkin vai? ;)
00.21 <Niamh> ehei… mä haluan vielä enemmän
00.21 <Niamh> mä haluan kaikki

Joopa joo. Kukahan tällä kertaa? Ei ollut ensimmäinen kerta, kun rupesi raivostuttamaan, että kaikki oli niin älyttömän anonyymia. Arrianilla oli piinaava tunne, että tässä oli jotakin, mitä hän ei hoksannut vaikka olisi pitänyt. Hän oli itsekin pilaillut ja pelannut kaikenlaisia pelejä, mutta ärsytti joutua itse kiusanteon kohteeksi. Lopettaakaan ei silti voinut.

01.01 <arrian> mutta miten meinaat sen ottaa? kaiken.
10.10 <arrian> Niamh?

/whois Niamh
no such nick

Hitto! Arrian nousi, venytteli ja heittäytyi selälleen vuoteelle. Ulkona yö oli yhä musta, mutta aivan kuin huoneessa valo olisi muuttunut keltaisemmaksi. Tai - ehkä se oli väsyneiden silmien unta. Äkkiä ruudulla kuitenkin vilkutti taas.

03.33 <Niamh> äläpäs luovuta
33.03 <arrian> ite hävisit johonkin
33.00 <Niamh> en hävinnyt. täällähän mä olen koko ajan
33.33 <Niamh> sä et vain näe mua *lol*

Ja samassa Arrianista tuntui, että seinän takana joku nauroi, makeasti. Hän rutisti silmät kiinni, pudisti päätään. Ihan oikeasti nyt pitäisi mennä nukkumaan, viimeistään nyt. CD oli pyörinyt loppuun jo aikaa sitten. Arrian ei oikein tiennyt, kumpi kellon viisareista oli kiertänyt kokonaan taulun ympäri, pitkä vai lyhyt.

Jokin hänessä kuitenkin odotti seuraavaa ruudulle ilmestyvää riviä niin kiihkeästi, että silmien räpäytyskin tuntui pitkältä poissaololta.

"Arrian."

Arrian säpsähti, käänteli päätään tyhjässä huoneessa. Sydän jyskytti rintakehää vasten. Nurkat olivat yhtä pimeät kuin aikaisemmin, yhtä hiljaiset.

12.12 <Niamh> täällä
12.12 <Niamh> älä nyt sätkyä saa

Perkule. Nyt alkoi jo riittää. Arrianin teki mieli ravistella monitoria. Vähältä piti että hän edes löysi oikeat kirjaimet, sillä adrenaliini oli sumentanut hänen katseensa ja nostanut tulikuuman punan kasvoille.

02.14 <arrian> etkai sä väitä että asut vastapäisessä talossa ja oot vakoillu mua viimesen vuoden ajan
02.14 <arrian> ja nyt oot kyllästynyt kiikarointiin ja päätät huvikses säikytellä mut hengiltä
02.14 <Niamh> :D suahan voisi luulla vaikka paranoidiksi
02.14 <Niamh> mä oon paljon lähempänä kuin naapuritalossa
06.22 <Niamh> ja niin kaukana että tota menoa sä et ikinä pääse mun luokse

Arrian nousi ylös, tönäisi tuolin kauas seinää vasten. Hän tömisteli ympäri asuntoa ja läiski kaikki valot päälle. Kello näytti yhdeksää, mutta ulkona ei ollut vieläkään valoisaa. Vai oliko jo uusi ilta?

Arrian pysähtyi ja katseli ympärilleen. Kaikki oli paikoillaan. Hän veti syvään henkeä ja istui vielä kerran alas.

/whois Niamh
no such nick

00.00 <Niamh> =P

 

© Päivi Hotokka